NOKIA, NOKIA

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ- AFRIKASSA, HONGKONGISSA TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA MISSÄ TARJOUS OLISI SOVELLETTAVAN LAIN VASTAINEN.

22.03.2017 - 15:03:08

Nokia on saanut kaikki tarvittavat viranomaishyväksynnät Nokia Solutions and Networksin Comptelin kaikkia osakkeita ja optio-oikeuksia koskevalle ostotarjoukselle

Nokia Oyj Pörssitiedote 22.3.2017 klo 16.00

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ- AFRIKASSA, HONGKONGISSA TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA MISSÄ TARJOUS OLISI SOVELLETTAVAN LAIN VASTAINEN.

Nokia on saanut kaikki tarvittavat viranomaishyväksynnät Nokia Solutions and Networksin Comptelin kaikkia osakkeita ja optio-oikeuksia koskevalle ostotarjoukselle

Aiemmin 23.2.2017 tiedotetun mukaisesti Nokia Solutions and Networks Oy ("Tarjouksentekijä"), Nokia Oyj:n epäsuorasti kokonaan omistama tytäryhtiö, on 27.2.2017 aloittanut vapaaehtoisen julkisen käteisostotarjouksen kaikista Comptel Oyj:n ("Comptel") liikkeeseen laskemista osakkeista ja optio- oikeuksista, jotka eivät ole Comptelin tai sen tytäryhtiöiden hallussa ("Ostotarjous").

Ostotarjouksen toteuttaminen edellyttää tarjousasiakirjassa esitettyjen toteuttamisedellytysten täyttymistä tai, sikäli kuin mahdollista, niistä luopumista, mukaan lukien tarvittavien viranomaishyväksyntöjen saaminen.

Tarjouksentekijä on tänään saanut tietoonsa, että Nokia on saanut kaikki tarvittavat kilpailuviranomaisten hyväksynnät Ostotarjouksen toteuttamiseksi. Koska Tarjouksentekijän käsityksen mukaan Ostotarjouksen toteuttaminen ei edellytä muita viranomaishyväksyntöjä, tarvittavien hyväksyntöjen saamista koskeva Ostotarjouksen toteuttamisedellytys on näin ollen täyttynyt.

Ostotarjouksen toteuttaminen on edelleen ehdollinen muiden tarjousasiakirjassa esitettyjen toteuttamisedellytysten täyttymiselle.

Ostotarjouksen mukainen tarjousaika päättyy 29.3.2017, ellei sitä jatketa Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti.

Lisätietoja tiedotusvälineille: Nokia Viestintä Puh. 358 (0) 10 448 4900 Sähköposti: press.services@nokia.com Lisätietoja sijoittajille: Nokia Sijoittajasuhteet Puh. 358 4080 3 4080 Sähköposti: investor.relations@nokia.com

Nokia Nokia on globaali johtaja niiden teknologioiden innovoinnissa, joiden avulla sekä ihmiset että esineet ovat yhteydessä toisiinsa. Nämä teknologiat ovat yhä merkityksellisempiä verkottuneessa elämässämme, ja Nokia Bell Labsin ja Nokia Technologiesin innovointikyky tuo Nokian eturintamaan niiden kehittämisessä ja lisensoinnissa.

Nokia toimittaa kaikkiin verkkoihin huippuluokan ohjelmistoja, laitteita ja palveluita, joiden avulla se on avainasemassa tukemassa viestintäpalvelujen tarjoajia, viranomaisia ja suuryrityksiä 5G-tekniikan, pilvipalveluiden sekä esineiden internetin lupaustensa lunastamisessa. www.nokia.com

Tietoa Comptelista Elämä koostuu digitaalisista hetkistä. Comptel muuttaa tavan, jolla pilvipalvelusukupolven tarpeisiin voidaan vastata ja kääntää digitaaliset hetket liiketoiminnaksi.

Comptel yhdistää digitaalisen kysynnän ja tarjonnan ja lisäämme älykkyyttä, jotta asiakkaidemme kasvava digitalisoituva liiketoiminta olisi yksinkertaisempaa ja sujuvampaa. Ratkaisumme mahdollistavat sisältö- ja datapalvelujen luomisen nopeammin ja helpommin, palvelujen ja tilausten hallinnoinnin ja toimittamisen sujuvammin sekä nopean ja älykkään datan jalostamisen päätöksenteon ja toimenpiteiden automatisoinnin tueksi.

Comptel mahdollistaa digitaalisten viestintäpalveluiden tarjoamisen yli kahdelle miljardille ihmiselle. Joka päivä Comptelin ohjelmistot huolehtivat yli 20 prosentista maailman mobiilikäyttötiedosta. Lähes 300 operaattoria 90 maassa luottaa meidän tekevän kuluttajien digitaalisista hetkistä täydellisiä, ja muuttavan ne liiketoiminnaksi. Lisätietoja www.comptel.com

TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, JAPANIIN, AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN TAI HONGKONGIIN TAI MILLEKÄÄN SELLAISELLE ALUEELLE, JOLLA OSTOTARJOUS OLISI SOVELTUVAN LAIN VASTAINEN.

TULEVAISUUTTA KOSKEVAT LAUSUMAT Nokiaan ja sen liiketoimintoihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, ja tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät koske jo toteutuneita seikkoja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Näitä ovat esimerkiksi: A) kykymme integroida Alcatel-Lucent toimintoihimme sekä toteuttaa liiketoimintasuunnitelmat ja saavuttaa tavoitellut hyödyt, mukaan lukien tavoitellut synergiat liittyen Alcatel-Lucentin hankintaan; B) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät strategioihimme ja kasvun hallintaan; C) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät liiketoimintojemme tulevaan tulokseen; D) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät muutoksiin toiminnallisessa rakenteessamme ja toimintamallissamme; E) odotukset markkinoiden kehittymisestä, yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja rakenteellisista muutoksista; F) odotukset ja tavoitteet, jotka koskevat tuloskehitystämme, tulostamme, liiketoiminnan kuluja, veroja, valuuttakursseja, suojaukset, kustannussäästöjä ja kilpailukykyä sekä liiketoiminnan tulosta, mukaan lukien tavoitellut synergiat ja tavoitteet, jotka koskevat markkinaosuuksia, hintoja, liikevaihtoa ja katteita; G) tuotteidemme ja palveluidemme toimitusten ajoitus; H) oletukset ja tavoitteet, jotka koskevat yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyitä, yhteisyrityksiä tai niiden perustamisia, sekä odotettu asiakaskuntamme; I) vireillä olevien ja mahdollisesti tulevien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyiden, riita-asioiden, hallinnollisten menettelyjen ja viranomaistutkimusten lopputulokset; J) oletukset, jotka koskevat uudelleenjärjestelyitä, investointeja, yritysjärjestelyistä saatavien tuottojen käyttöä, yrityskauppoja ja divestointeja, ja kykymme saavuttaa uudelleenjärjestelyjen, investointien, divestointien ja yrityskauppojen yhteydessä asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet, mukaan lukien odotukset ja tavoitteet liittyen Comptelin hankintaan ja siihen liittyvään ostotarjoukseen; ja K) lausumat, jotka sisältävät tai joita edeltävät "uskoa", "odottaa", "ennakoida", "ennustaa", "näkee", "tavoitella", "arvioida", "on tarkoitettu", "tähdätä", "suunnitella", "aikoa", "keskittyä", "jatkaa", "arviomme mukaan", "pitäisi", "tulee" tai muut vastaavat ilmaisut.

Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja käsitykseen niiden tietojen valossa, jotka sillä on kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa olennaisesti niistä tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) kykymme toteuttaa strategiamme, ylläpitää tai parantaa operatiivista ja taloudellista tulostamme tai tunnistaa oikein ja tavoitella menestyksekkäästi liiketoiminta- ja kasvumahdollisuuksia; 2) kykymme saavuttaa odotetut hyödyt, synergiaedut, kustannussäästöt ja Alcatel-Lucent hankinnan jälkeinen tehokkuus, mukaan lukien Comptelin hankintaan liittyvät hyödyt, sekä kykymme toteuttaa organisaatio- ja liiketoimintarakenteemme tehokkaasti; 3) yleinen taloustilanne, markkinaolosuhteet ja muu kehitys maissa joissa toimimme; 4) kilpailu sekä kykymme kilpailla ja panostaa tehokkaasti ja kannattavasti uusiin kilpailukykyisiin ja korkealaatuisiin tuotteisiin, palveluihin, uudistuksiin ja teknologioihin sekä tuoda näitä markkinoille oikea-aikaisesti; 5) riippuvuutemme toimialojemme kehityksestä, mukaan lukien informaatioteknologia- ja televiestintäalojen syklisyys ja vaihtelu; 6) globaali liiketoimintamme ja altistumisemme lainsäädäntöön liittyvälle, poliittiselle tai muulle kehitykselle eri maissa tai alueilla, myös kehittyvillä markkinoilla, sekä muun muassa verotukseen ja valuuttasääntelyyn liittyville riskeille; 7) kykymme hallita ja parantaa taloudellista ja toiminnallista suoritus- ja kilpailukykyämme sekä saavuttaa kustannussäästöjä ja synergiaetuja Alcatel-Lucentin ja Comptelin hankinnan jälkeen; 8) riippuvuutemme rajallisesta asiakasmäärästä ja laajoista monivuotisista sopimuksista; 9) altistumisemme suoralle ja epäsuoralle sääntelylle ja talous- tai kauppapolitiikalle, sekä käyttämiemme prosessien luotettavuus liiketoimintamme tai yhteisyritystemme hallinnossa, sisäisessä valvonnassa ja säädösten noudattamisen varmistamisessa estääksemme oikeudellisia seuraamuksia; 10) altistumisemme erilaisille sääntelykehyksille ja eri lainkäyttöalueille, jotka sääntelevät vilpillistä toimintaa sekä täytäntöönpanevat kauppa- ja talouspakotteita ja -politiikkaa, sekä mahdollisesti sakkoihin, seuraamuksiin tai pakotteisiin johtavat menettelyt tai tutkimukset; 11) mahdolliset eri lainkäyttöalueilla kohdattavat monitahoiset veroihin liittyvät seikat sekä verokiistat ja -velvoitteet, joiden perusteella meille voidaan määrätä maksettavaksi lisää veroja; 12) kykymme hyödyntää laskennallisia verosaamisia muun muassa todellisen tai oletetun tuloksemme perusteella; 13) kykymme sitouttaa, kannustaa, kehittää ja rekrytoida osaavia työntekijöitä; 14) häiriöt valmistus-, palvelutuotanto-, toimitus-, logistiikka- ja toimitusketjuprosessejamme sekä maantieteellisesti keskittyneisiin tuotantolaitoksiimme liittyvät riskit; 15) liiketoimintaamme liittyvien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyjen, sopimusriitojen tai tuotevastuita koskevien väitteiden vaikutus; 16) kykymme saavuttaa suunnitelluista yritysjärjestelyistä odotetut hyödyt tai toteuttaa ne onnistuneesti, mukaan lukien aiottu Comptelin hankinta ja siihen liittyvä ostotarjous, sekä niihin liittyvät odottamattomat vastuut, sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan Nokian 1.4.2016 jättämässä Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) sivuilla 69-87 NOKIA via GlobeNewswire

@ hugingroup.com

Amazon wird sich schwarzärgern, aber …

… wir schenken Ihnen den Report „Börsenpsychologie - Markttechnik für Trader“ heute trotzdem kostenfrei. Normalerweise kostet der Report im Onlinehandel 39,99 Euro.

Sie können sich den genialen Report heute jedoch absolut kostenfrei sichern. Wir senden Ihnen den Report vollkommen KOSTENFREI zu.

Jetzt HIER klicken und dank richtigen Timing reich an der Börse werden!