Tikkurila Oyj, TIK1V

Tikkurila laskee kuluvan vuoden liikevoittoennustettaan

14.12.2016 - 08:00:37

Tikkurila laskee kuluvan vuoden liikevoittoennustettaan. Tikkurila laskee kuluvan vuoden liikevoittoennustettaan

Tikkurila Oyj Pörssitiedote 14.12.2016 klo 9.00 (CET 1)

Tikkurila laskee kuluvan vuoden liikevoittoennustettaan

Vuoden 2016 toisella vuosipuoliskolla kustannukset ovat nousseet muun muassa tiettyjen keskeisten raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien hintojen kallistumisen johdosta. Lisäksi valuuttakurssimuutokset ovat pääosin olleet negatiivisia ja loka-marraskuun myynti ollut odotuksia heikompi. Näiden tekijöiden johdosta Tikkurila arvioi oikaistun liikevoiton jäävän alle vuoden 2015 tason.

Uusi ohjeistus:

Tikkurila arvioi tilikauden 2016 liikevaihdon olevan tilinpäätöstiedotteen julkaisuhetken valuuttakursseilla vuoden 2015 tasolla. Oikaistun liikevoiton arvioidaan jäävän alle vuoden 2015 tason.

Aiempi ohjeistus (julkistettu 9.2.2016):

Tikkurila arvioi tilikauden 2016 liikevaihdon olevan tilinpäätöstiedotteen julkaisuhetken valuuttakursseilla vuoden 2015 tasolla. Oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan vuoden 2015 tasolla.

Tikkurila Oyj Erkki Järvinen, toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Erkki Järvinen, toimitusjohtaja matkapuh. 0400 455 913, erkki.jarvinen@tikkurila.com

Tikkurila on johtava maalialan ammattilainen Pohjoismaissa ja Venäjällä. Olemme perinteikäs suomalainen yritys, joka toimii nykyään 16 maassa. Laadukkaiden tuotteiden ja kattavien palvelujen avulla varmistamme markkinoiden parhaan käyttäjäkokemuksen. Kestävää kauneutta vuodesta 1862.

www.tikkurilagroup.fi

This announcement is distributed by Nasdaq Corporate Solutions on behalf of Nasdaq Corporate Solutions clients. The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein. Source: Tikkurila Oyj via GlobeNewswire

@ hugingroup.com